-------------------------------------------------------------------------

15.5.2011

 

Blogi on jäänyt olemattomalle huomiolle tämän naisen kohdalla aivan luvattoman pitkäksi aikaa. Kyse ei ole siitä, että seksiä ei olisi ollut, sitä on ollut enemmän kuin aikoihin. Ehkä se on ollut kevät, joka on ollut asialla, kun ei muka ehdi istua alas ja kirjoittaa.

Blogin kirjoittaminen on oikeastaan aika vaikeaa. On hankala tietää, mistä kirjoittaa, miten sen kirjoittaa ja miksi kirjoittaa siitä mistä kirjoittaa. Mikä määrittää sen, mistä lähteä liikkeelle? Kiinnostaako se ketään? Opettaako se ehkä jollekin toiselle jotain sellaista, mitä hän ei ole aikaisemmin osannut?

Omalla kohdallani olen kokenut tänä keväänä ihan uudenlaisen seksuaalisen heräämisen pitkän horroksen jälkeen. Minun tekee mieli kaikkialla, koko ajan ja tilanteesta riippumatta. Olen ollut vaativat rakastaja, joka haluaa aina vain lisää, ja olen ollut myös hyvin antoisa rakastaja, niin uskon ainakin. En ole ikinä ennen ollut näin itsevarma, niin tietoinen siitä mitä haluan ja mitä voin antaa toiselle. Silti se on samalla hyvin haurasta, huomaan epäröiväni helpommin mikäli toinen ei vastaa haluihini yhtä nopeasti, tai toisinaan jopa ärsyynnyn, mikäli en saakaan niin kuin olisin halunnut. Tämä kaikki on uutta ja jännittävää, vaikka olen ollut jo pitkään suhteessa, jossa seksi on ollut erittäin hyvää, riittoisaa ja tyydyttävää.

Tämän kirjoittamattoman kuukauden aikana olen miettinyt seksiä ja seksuaalisuutta paljonkin, tietenkin osaksi siksi, että haluttaa koko ajan, mutta myös muuten. Olen aina aikaisemmin ollut seksissä se alistuvampi osapuoli, en ole kokenut tarpeelliseksi ottaa ohjia käsiini. Nyt olen ollut vaativampi ja määräävämpi, ja huomaan, että pidän siitä. Ja niin pitää kultanikin. En ole ymmärtänyt aiemmin, miten mukavaa on olla päällä ja saada toinen kiemurtelemaan ja vaikertamaan, nyt en saa siitä tarpeekseni. En tiedä mistä tämä muutos johtuu, mutta tämän aallon harjalla aion ratsastaa vielä pitkään. Aiemmin keväällä aloittamani geishapallotreeni on myös tuottanut mukavasti tulosta, suosittelen lämpimästi.

Mietin yksi päivä seksuaalista minäkuvaani ollessani vaateostoksilla. Minulle seksuaalisuus ja se vanha kunnon sex appeal on aina ollut asennekysymys ja vahvasti osa minua, myös silloin kun en ole ollut seksuaalisesti aktiivinen. Olen päättänyt uusia vaatekaappini ja vaihtaa tyyliä osaksi tämän hillittömän halukkuuteni ansiosta, ja vaatteita valikoidessani mietin, kuinka paljon haluan antaa sen näkyä muille. Miten pukeutua seksikkäästi mutta ei-tyrkysti? Onko seksikästä käyttää tiukasti istuvia vaatteita vai jotain ilmavaa, joka jättää enemmän arvelujen varaan? Ja haluanko lopulta, että kukaan muu kuin oma mies näkee tätä mieletöntä mielihyvää, jota tunnen? Ehkä pitäisikin panostaa enemmän alusasuihin? Ostosten lopputuloksena oli sekalainen valikoima aika tuttuja vaatekappaleita ja parit ihan syntisen ihanat stringit, sekä mukavasti kutkuttava odotus jalkovälissä. En ole ehkä kovin huomiotaherättävän näköinen, mutta nautin itsestäni sellaisena kuin olen ja tiedän, että halutessani osaan kyllä näyttää millainen kissa sisälläni kehrää. Seksuaalinen minäkuva naureskeli tyytyväisenä ja olen taas hieman itsevarmempi tuon kauppareissun jälkeen.

En tiedä oliko tässä kirjoituksessa paljonkaan asiaa, mutta minut se sai hyvälle mielelle ja taidankin kömpiä nyt sänkyyn katsomaan, joko kultani ehti nukahtaa vai saisinko ehkä pari hyvänyönsuukkoa.